Hei uudet ykköset,

Tervetuloa Viheriin!

Viherissä on tulossa kaikkea uutta kivaa ohjelmaa kaikille teille. Tuutorit ovat tukena ja apuna sekä teitä varten koululla.

Järjestämme vuoden aikana tapahtumia, olemme apuna kurssivalintoja tehdessä sekä mukana ykköstenpäivässä. Lisäksi meiltä saa pyytää aina apua, kun siltä tuntuu. Järjestämme syksyllä myös käytäväkävelyjä, jolloin meiltä saa tulla pyytämään apua tai kysyä vaikka luokkien paikkoja. Lisäksi järjestämme ruokalatreffejä, jonne voi tulla juttelemaan, kysymään neuvoja tai muuten vaan juttelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Tuutor lounge järjestetään välitunnilla aina tiistaisin ja torstaisin, jonne voi tulla myös pyytämään apua tai hakemaan vaikkapa kahvikupponen tai mehulasi, joita aina välillä tuutori loungessa on tarjolla. Tuutor loungen avajaiset ovat perjantaina poikkeuksellisesti jo kello 9.30 aulassa.

Tervetuloa! 🙂

Käytäväkävelyt ja ruokatreffit

Käytäväkävelyjä on kello 9.30-9.45. Ruokatreffeille lähtö aina koulun aulasta 11.10 aikoihin, niin että ruokalassa ollaan kello 11.15. Mukaan voi tulla kuka vain 1. luokan opiskelija.

päivämäärä                                  

tuutorporukka                                                      

perjantai 10.8. klo 9.45 ja 11.15 A-luokan tuutorit: Rayen, Ella ja Arsi
maanantai 13.8. klo 9.45 ja 11.15 B-luokan tuutorit: Joel, Simona ja Elsa
tiistai 14.8. klo 9.45 ja 11.15 C-luokan tuutorit: Ellen, Ville ja Tuuni
keskiviikko 15.8. klo 9.45 ja 11.15 D-luokan tuutorit: Anniina, Emil ja Jessica
torstai 16.8. klo 9.45 ja 11.15 E-luokan tuutorit: Anna, Emil ja Niklas
perjantai 17.8. klo 9.45 ja  11.15 F-luokan tuutorit: Iitu, Veli ja Saku
maanantai 20.8. klo 9.45 ja 11.15 G-luokan tuutorit: Emilia, Martta
tiistai 21.8. klo 9.45 ja  11.15 A-luokan tuutorit: Rayen, Ella ja Arsi
keskiviikko 22.8. klo 9.45 ja 11.15 B-luokan tuutorit: Joel, Simona ja Elsa
torstai 23.8. klo 9.45 ja 11.15 C-luokan tuutorit: Ellen, Ville ja Tuuni
perjantai 24.8. klo 9.45 ja  11.15 D-luokan tuutorit: Anniina, Emil ja Jessica
tiistai 28.8. klo 9.45 ja 11.15 E-luokan tuutorit: Anna, Emil ja Niklas
torstai 30.8. klo 9.45 ja  11.15 F-luokan tuutorit: Iitu, Veli ja Saku
tiistai 4.9. klo 9.45 ja 11.15 G-luokan tuutorit: Emilia, Martta ja Tommi
torstai 6.9. klo 9.45 ja 11.15 A-luokan tuutorit: Rayen, Ella ja Arsi
tiistai 11.9. klo 9.45 ja 11.15 B-luokan tuutorit: Joel, Simona ja Elsa
torstai 13.9. klo 9.45 ja 11.15 C-luokan tuutorit: Ellen, Ville ja Tuuni
tiistai 18.9. klo 9.45 ja 11.15 D-luokan tuutorit: Anniina, Emil ja Jessica
torstai 20.9. klo 9.45 ja 11.15 E-luokan tuutorit: Anna, Emil ja Niklas
tiistai 25.9. klo 9.45 ja 11.15 F-luokan tuutorit: Iitu, Veli ja Saku
torstai 27.9. klo 9.45 ja 11.15 G-luokan tuutorit: Emilia, Martta ja Tommi
tiistai 2.10. klo 9.45 ja 11.15 A-luokan tuutorit: Rayen, Ella ja Arsi
torstai 4.10. klo 9.45 ja 11.15 B-luokan tuutorit: Joel, Simona ja Elsa
tiistai 9.10. klo 9.45 ja 11.15 C-luokan tuutorit: Ellen, Ville ja Tuuni
torstai 11.10. klo 9.45 ja 11.15 D-luokan tuutorit: Anniina, Emil ja Jessica

Tuutor lounge

Koulumme teatteriaulassa alla olevina ajankohtina. Tervetuloa moikkaamaan, oleilemaan tai kysymään jotakin.

Milloin? Ketkä?
Perjantai 10.8. kello 9.30-9.45 Kaikki tuutorit
Tiistai 14.8. kello 9.30-9.45 E- luokan tuutorit
Torstai 16.8. kello 13.00-13.15 F- luokan tuutori
Tiistai 21.8. kello 13.00-13.15 G- luokan tuutori
Torstai 23.8. kello 13.00-13.15 A- luokan tuutori
Tiistai 28.8. kello 13.00-13.15 B- luokan tuutori
Torstai 30.8. kello 13.00-13.15 C- luokan tuutori
Tiistai 4.9. kello 13.00-13.15 D- luokan tuutori
Torstai 6.9. kello 13.00-13.15 E- luokan tuutori
Tiistai 11.9. kello 13.00-13.15 F- luokan tuutori
Torstai 13.9 kello 13.00-13.15 G- luokan tuutor

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentisi
Nimi